Mitä tunteet ovat, osa I: Universaaleista tunteista tiedostamattomaan mieleen

Johdanto – Miksi tunteiden olemuksen ymmärtäminen on tärkeää juuri nyt?

Terapiahuoneessani kohtaan päivittäin tunteita. Asiakkaideni tunteita, omiani, ja joskus jaettuja, yhteisiäkin kokemuksia. Psykoterapiatyön kautta olen yhä selvemmin havainnut, kuinka keskeisessä roolissa tunteet ovat ihmisten hyvinvoinnissa ja arkisessa elämässä. Ne ohjaavat tekojamme ja värittävät kokemuksiamme. Silti huoneessa herää usein kysymys: Miten hyvin me oikeastaan ymmärrämme tunteitamme?

Vaikka psykoterapian kentällä tunteiden merkitystä onkin korostettu pitkään. Kertovathan ne meille tarpeistamme ja auttavat meitä ymmärtämään itseämme toisaalta välillä ne estävät meitä tekemästä asioita mitä haluaisimme tai saavat meidät sanomaan asioita, joita kadumme. Tunteet nousevat ja vaikuttavat meihin monin tavoin, mutta usein jää epäselväksi, mitä ne yrittävät kertoa meille ja mitä ne juuri sillä hetkellä tarvitsevat. Ne voivat tuntua häilyviltä, vaikeasti tartuttavilta tai hämmentäviltä. Tunnistaminen ja ymmärtäminen eivät ole aina helppoja tehtäviä.

Olet ehkä huomannut tämän itsekin. Kuinka monta kertaa olet tuntenut epämääräistä ahdistusta vatsassasi tietämättä, mistä se johtuu? Tai kokenut surun aallon tulevan odottamatta ilman, että pystyt nimeämään sille selkeää syytä? Kuinka paljon tiedämme siitä, mistä tunteemme todella kumpuavat ja mitä ne meille yrittävät kertoa?

Jos pystymme ymmärtämään tunteitamme ja mitä ne yrittävät kertoa meille, voimme saada enemmän tilaa olla niiden kanssa. Ehkä toimia toisin kuin tunne haluaa tai ilmaista itseämme paremmin muille, jotta se mitä tarvitsemme, tulisi ymmärrettäväksi. Jos pystymme olemaan kosketuksissa omien tunteiden kanssa, voimme ymmärtää mahdollisesti toistenkin tunteita paremmin ja näin syventää ihmissuhteitamme. Meille voi avautua mahdollisuus syvempiin ja aidompiin kohtaamisiin sekä itsemme että toistemme kanssa.

Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa pysähdymme yhdessä pohtimaan, mitä tunteet todella ovat. Tässä ensimmäisessä osassa perehdymme siihen, mitä tunteista yleisesti ajatellaan ja miten ne näkyvät kulttuurissamme ja elämässämme. Sieltä etenemme vähitellen syvemmälle, tiedostamattomiin ja kehollisiin ulottuvuuksiin, jotka tuovat uusia näkökulmia siihen, mitä tunteet oikeastaan ovat ja mistä ne nousevat. Toivon, että tämä yhteinen pohdintamme herättää sinussa uteliaisuutta ja auttaa rakentamaan uusia ajatuksia tunteita kohtaan.

Perustunneteoria (Basic Emotion Theory): Mitä tunteista ajatellaan yleisesti?

Puhumme usein tunteista kuin ne olisivat selkeitä ja yksiselitteisiä ilmiöitä. "Olen vihainen", "olen iloinen", "minua pelottaa". Nämä sanat tuntuvat kuvaavan jotakin, joka on meissä kaikille tuttua. Tuntuu luontevalta ajatella, että tunteet ovat universaaleja: että sinun surusi on pohjimmiltaan sama kuin minun, että ilo on iloa kaikissa kulttuureissa ja tilanteissa. Tämä ajatus on ollut pitkään hallitseva myös psykologian teoriassa.

Perustunneteoria (Basic Emotion Theory) perustuu juuri tähän ajatukseen. Se olettaa, että ihmisellä on joukko biologisesti määräytyneitä perustunteita, jotka ovat universaaleja – eli esiintyvät kaikilla ihmisillä, kaikkialla maailmassa, eivätkä ole niin riippuvaisia kulttuurista tai kasvatuksesta. Yleisimmin näihin perustunteisiin luetaan ilo, suru, pelko, viha, inho ja yllätys. Näiden ajatellaan olevan "valmiiksi rakennettuja" tunteita, jotka ovat syntyneet evoluution myötä ja palvelleet tärkeää selviytymistarkoitusta.

Psykologit kuten Paul Ekman ovat olleet tunnetuimpia tämän teorian puolestapuhujia. Ekman tutki kasvonilmeitä eri kulttuureissa ja havaitsi, että tietyt tunnetilat, kuten ilme pelosta tai surusta – tunnistettiin samankaltaisina lähes kaikkialla maailmassa. Tämä tukee ajatusta tunteiden biologisesta, synnynnäisestä pohjasta.

Perustunneteoria on helposti lähestyttävä, koska se tarjoaa selkeän kehyksen tunteiden ymmärtämiseen. Se antaa tunteille sanat, rajat ja muodon. Kun puhutaan perustunteista, voi tuntua lohdulliselta ajatella, että ne ovat kaikille yhteisiä, että niistä voidaan puhua, että niihin voi samaistua, että niiden kautta voi tulla ymmärretyksi.

Populaarikulttuurissa ja self-help -kirjallisuudessa tämä näkyy vahvasti. Ajatellaan vaikka Pixarin animaatioelokuvaa Inside Out (Mielen sopukoissa), jossa ihmisen mieltä ohjaa joukko värikkäitä, nimettyjä tunnetyyppejä: ilo, suru, pelko, viha ja inho. Sama jaottelu näkyy monissa kirjoissa, podcasteissa ja kursseissa, jotka pyrkivät opettamaan tunneälyä: tunne syntyy, se nimetään ja siihen voidaan reagoida. Näissä yleensä nimetty tunne pitää sisällään tunteelle tyypillisen tarpeen. Inho haluaa välttää ja pelko paeta tai taistella, syyllisyys taas pyytää anteeksi tai hyvittää oma teko. Yksinkertaista ja käytännöllistä.

Ja ehkä juuri siksi niin houkuttelevaa. Ajatus perustunteista tuo järjestystä sisäiseen kokemusmaailmaan. Se kertoo meille, että emme ole yksin tunteidemme kanssa. Minunkin iloni ja suruni voivat olla muidenkin jakamia, että on olemassa yhteinen kieli, jonka kautta tunteista voi puhua.

Tämäkin pitää paikkansa. Kuitenkaan tiedeyhteisö ei ole yksimielinen, eikä kapean käsityksen puolella. Monet tutkijat näkevät tunteet paljon monimutkaisempina. Silti jokin jää tässä kertomuksessa askarruttamaan. Jos tunteet ovat universaaleja ja selkeitä, miksi ne tuntuvat niin usein häilyviltä, epämääräisiltä tai vaikeasti tavoitettavilta? Antonio Damasio on yksi niistä tutkijoista, jotka ovat lähteneet etsimään vastausta juuri tähän kysymykseen.

Tunneteorian laajennus osa I: Antonio Damasion näkökulma – tunteet, keho ja tietoisuus

Kun perustunneteoria tarjoaa selkeän ja lohdullisen käsityksen tunteista. Kuin peruspohjan, jolta lähteä. Jotkut teoriat pyrkivät ymmärtämään ihmisen tunne-elämää laajemmin: mihin tunteet todella perustuvat, mistä ne syntyvät ja miten ne vaikuttavat meihin jopa ennen kuin olemme niistä tietoisia.

Yksi tunnetuimmista ja vaikuttavimmista tutkijoista tällä alueella on Antonio Damasio, neurologi ja aivotutkija, joka on vuosikymmenten ajan pyrkinyt ymmärtämään tunteiden yhteyttä kehoon, tietoisuuteen ja päätöksentekoon.

Tunteet eivät synny ajatuksista - ne ovat ennen niitä

Damasion keskeinen oivallus on, että tunteet eivät ole ensisijaisesti ajatusten tuottamia, vaan ne syntyvät aivojen ja kehon yhteistyönä, usein ennen kuin olemme niistä tietoisia. Hän tekee eron kahden käsitteen välillä.

Emotion: tunne on aivojen ja kehon yhteistyöstä syntyvä, automaattinen reaktio tilanteeseen: sydämen syke kiihtyy, lihakset jännittyvät, kasvonilme muuttuu. Tämä tapahtuu ennen kuin tietoisuutemme ehtii paikalle. Ja hyvä niin, jos joutuisimme seuraamaan kaikkea elimistössämme tapahtuvaa, tietoisen mielen kapasiteetti ei riittäisi arkielämässä mihinkään muuhun.

Tällä kehollisella tasolla tunteella on jo kaksi ulottuvuutta: voimakkuus ja sävy. Jokin tuntuu hiljaiselta, levolliselta tyytyväisyydeltä tai riemukkaalta ilolta. Nämä molemmat ovat  myönteisiä, mutta niiden voima on täysin erilainen. Ja jokin vetää puoleensa tai torjuu ennen kuin sille on nimeä, ennen kuin sitä voi selittää. Nämä kaksi ulottuvuutta muodostavat tunteen perustan, jonka pohjalta aivomme alkavat rakentaa jotain tarkempaa.

Feeling: tunnekokemus on se hetki, jolloin tietoisuutemme havaitsee tämän reaktion ja alkaa muotoilla siitä jotain tunnistettavaa. Kehon sisäiset tuntemukset, aiemmat kokemukset ja tilanne yhdistyvät: "minua pelottaa" tai "olen surullinen." Vähitellen hämärä kehollinen viesti jalostuu selvemmäksi tarpeeksi  ja lopulta joksikin, jonka voi sanoittaa ja jakaa toiselle.

Olet ehkä tunnistanut tämän omassa arjessasi. Jokin alkaa tuntua puristuksena rinnassa, levottomuutena, väsymyksenä tai sellaisena oudon tahmeana olona, jolle on vaikea löytää syytä tai suuntaa. "Mikähän minulla nyt oikein on?" olet saattanut miettiä itseksesi, tai todennut yksinkertaisesti: "Kylläpä nyt ahdistaa." Kokemus on todellinen, se on läsnä, mutta mitä se haluaa kertoa. Jää epäselväksi.

Eikä kaikkea tarvitsekaan tietää. Jokaiselle tuntemukselle tai sisäiselle liikahdukselle ei tarvitse löytää nimeä tai selitystä. Ei heti, eikä välttämättä koskaan.

Somaattiset merkit: kehon viestit päätöksenteon pohjana

Damasio esittää, että tunteet toimivat ikään kuin sisäisenä kompassina. Hänen tunnettu "somaattisten merkkien hypoteesinsa" kuvaa, kuinka aiemmat kokemukset tallentuvat aivoihin ja kehoon reaktioina, jotka aktivoituvat päätöksenteon hetkellä – usein nopeammin kuin tietoisuus ehtii mukaan.

Ajattele tilannetta, jossa tunnet epämääräisen puristuksen rintaan juuri ennen tärkeää päätöstä. Vaikka et osaa sanoa miksi, olo tuntuu väärältä. Kehosi saattaa muistaa jotain, mitä sinä et vielä tiedosta – jokin tässä tilanteessa muistuttaa sinua aiemmasta epämiellyttävästä kokemuksesta. Näitä hiljaisia, kehollisia viestejä – somaattisia merkkejä – voi oppia kuuntelemaan.

Terapian näkökulmasta tämä avaa oleellisen oivalluksen: monet tunteet eivät synny ensin sanoina, vaan kehollisina viesteinä. Niiden kuunteleminen vaatii pysähtymistä ja herkkyyttä, mutta samalla ne voivat ohjata meitä kohti tarpeitamme – tai varoittaa meitä jostakin, mitä haluamme välttää.

Tunteet ovat kehomme kieli

Damasion näkökulmasta tunteet eivät ole jotain, mitä me "keksimme", vaan jotain, mikä alkaa ensin kehossamme ja jonka kautta keho yrittää viestiä meille. Ne syntyvät aivojen ja kehon monimutkaisessa vuorovaikutuksessa ja voivat toimia tärkeinä merkkeinä siitä, mikä meille on merkityksellistä, uhkaavaa tai toivottavaa.

Tämä näkökulma tuo tunteisiin uudenlaista syvyyttä: ne eivät ole vain reaktioita tai ongelmia, vaan viestejä, jotka nousevat kehollisesta kokemuksesta ja auttavat meitä suunnistamaan elämässä – usein hienovaraisesti ja hiljaa, ennen kuin ehdimme ajatella.

Tunneteorian laajennus osa II: Mark Solmsin näkökulma – tunteet syvällä aivoissa

Meillä on ollut pitkään ja sitkeä käsitys tunteiden ja järjen välisestä vastakkainasettelusta. Ajatus siitä, että "järki" on se osa meitä, joka kontrolloi, tukahduttaa tai ohittaa "tunteet", on elänyt sekä arjessa että psykologiassa. Tällainen käsitys on antanut vaikutelman, että riittävä itsehillintä voisi pitää tunteet loitolla, ja että tunteiden "voittaminen" olisi osoitus tahdonlujuudesta tai jopa moraalisesta ylemmyydestä.

Moderni tutkimus kuitenkin haastaa tämän perustavan oletuksen. Sekä neurologi Antonio Damasio että neuropsykologi ja psykoanalyytikko Mark Solms ovat olleet eturintamassa osoittamassa, että järki ja tunteet eivät ole toistensa vastakohtia – vaan yhteydessä toisiinsa, jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

Tunteet ja tietoisuus syntyvät syvältä – ei ajattelun pinnasta

Jos Damasio muistuttaa meitä siitä, että tunteet eivät synny ajatuksista vaan kehollisista reaktioista, Solms vie tämän ajatuksen vielä syvemmälle – kirjaimellisesti. Hänen mukaansa tunteet eivät ole pelkästään kehon automaattisia vasteita, vaan syvästi subjektiivisia kokemuksia, jotka nousevat aivojen syvistä, tiedostamattomista rakenteista, kuten aivorungosta ja hypotalamuksesta. Täältä löytyvät myös ihmisen perustavat motivaatiot ja affektiiviset tarpeet.

Solmsin keskeinen oivallus on, että tietoisuus ei synny ajattelusta, vaan tuntemisesta. Tietoisuuden ydin ei ole looginen päättely, vaan affektiivinen kokemus: "minä koen, minä olen."

Jos tietoisuuden ydin on tuntemisessa eikä ajattelemisessa, on ymmärrettävämpää, miksi pelkkä oivallus ei psykoterapiassa riitä. Ihminen voi ymmärtää jonkin täysin ja olla silti tunteen tasolla aivan eri paikassa. Ihmetellä, miksi toistaa samaa kaavaa tai päätyy kerta toisensa jälkeen samantyyppisiin tilanteisiin.

Arjessa tämä koetaan usein järjen ja tunteen välisenä ristiriitana: tiedän, mitä minun olisi hyvä tehdä  ja silti tunne vetää toiseen suuntaan. Neurotieteen näkökulmasta jako ei ole näin yksinkertainen, sekä Damasio että Solms ovat osoittaneet, että järki ja tunne toimivat tiiviissä yhteistyössä, eivät vastakkain. Mutta kokemus on aito. Ja juuri siksi se on terapian kannalta niin merkityksellinen: ymmärtäminen ei riitä, kun tunne elää vielä toisessa paikassa.

Näin ymmärrettynä järki ei ole hallitsija, joka komentaa kehoa, vaan työkalu, joka toimii tunteiden palveluksessa pyrkien optimoimaan käyttäytymistämme suhteessa tunteisiin ja täten perustarpeisiin. Se auttaa meitä navigoimaan monimutkaisessa maailmassa ja tyydyttämään emotionaalisia tarpeitamme.

Tiedostamattomat tunteet elävät ennen sanoja

Tämä näkökulma avaa tilaa tärkeälle oivallukselle: valtaosa tunne-elämästämme tapahtuu ennen tietoista ajattelua. Tunteet vaikuttavat siihen, mihin kiinnitämme huomiomme, miten tulkitsemme maailmaa ja millaisia valintoja teemme, usein ennen kuin olemme siitä edes tietoisia.

Terapian näkökulmasta tämä tarkoittaa, että kaikkea ei voi ymmärtää puhumalla tai järkeilemällä. Moni asiakas kuvaa tunnetta "sumuna", "painona rinnassa" tai "oudon epämääräisenä olona", jota on vaikea pukea sanoiksi. Näissä hetkissä tunne ei ole poissa – se vain elää vielä kehossa ja aivojen syvissä rakenteissa, etsien muotoa ja kieltä. Näiden tunteiden kuuntelu ja näkyväksi tekeminen on usein koko terapian ydintä.

Solmsin ja Damasion yhteinen viesti: tunne ja järki ovat samaa kokonaisuutta

Sekä Damasion että Solmsin näkemykset korostavat, että tunne ei ole yksi asia. Se ei ole pelkkä tunne-sana ("olen vihainen") eikä pelkkä kehon reaktio. Se on moniosainen ilmiö, joka alkaa syvältä aivoista ja kehosta. Ensin kehollisena, nimetönnä voimakkuutena ja sävynä. Nousee vähitellen tietoisuuteen, jalostuu selvemmäksi tarpeeksi, ja lopulta muotoutuu tunteeksi, jonka voimme nimetä ja jakaa toisten kanssa.

Tämän nykyisen ymmärryksen valossa "rationaalinen mieli" ei ole tunteeton ja kylmä logiikan tyyssija, vaan pikemminkin adaptiivinen, kehoon sidottu ja affektiivisesti ohjautuva kyky, joka mahdollistaa joustavan toiminnan maailmassa.

Tämä näkökulma ei vähennä perustunneteorian arvoa. Päinvastoin. Se laajentaa sitä. Se muistuttaa meitä siitä, että jokaisen tunteen taustalla on kerroksia: tiedostamatonta muistia, kehollisia tuntemuksia, varhaisia kokemuksia ja ehkä myös jotain, mitä sanat eivät vielä kanna. Ja juuri siksi tunteiden kuunteleminen, niin itsessämme kuin toisissamme on niin tärkeää.

Miksi tunteita kannattaa kuunnella: psykoterapia, ihmissuhteet ja arjen ymmärrys

Tunteet eivät ole vain reaktioita, ne ovat viestejä. Ne voivat nousta esiin sanoina, kehon tuntemuksina, hämmentävinä oloina tai äkillisinä muutoksina käytöksessä. Psykoterapiatyössäni olen saanut usein pysähtyä tähän hetkeen yhdessä asiakkaan kanssa: "Voisitko olla tämän tunteen kanssa vielä hetken, vaikka et ihan tiedä, mikä se on?"

Usein juuri siinä, missä tunteen nimi on vielä piilossa, piilee jotain tärkeää. Tunteet voivat kertoa meille kaipuusta, pettymyksestä, rajasta, jota ei ole osannut vetää tai toiveesta, jota ei ole uskaltanut sanoittaa. Ne voivat viestiä tarpeesta pysähtyä, suojautua, tulla nähdyksi, rakastetuksi. Mutta jotta voimme kuulla tämän viestin, meidän täytyy ensin antaa sille tilaa – ja oppia kuuntelemaan sen kieltä.

Tunteet ovat moniulotteisia – siksi ne ovat myös vaikeita

Kuten aiemmissa osissa pohdimme, tunteet eivät ole yksitasoisia. Ne ovat moniulotteisia ilmiöitä, jotka rakentuvat kehon, aivojen, muistojen, ympäristön ja vuorovaikutuksen yhteispelistä. Siksi ne eivät ole aina helposti ymmärrettäviä, eivät edes meille itsellemme.

Tunne voi olla hyvin voimakas, mutta silti vaikeasti hahmotettava tai niin hienovarainen, että sen tunnistaa vasta jälkikäteen. Tunteen sävy voi olla ristiriitainen: helpotus voi kietoutua syyllisyyteen, tai ilo voi tuntua melkein pelottavalta, jos siihen liittyy riski menettämisestä.

Tämä tekee tunteista samaan aikaan sekä kiehtovia että haastavia. Ne eivät ole mekaanisia reaktioita, vaan elävää, muuttuvaa kokemusta.

Tunteiden ymmärtäminen voi avata uusia mahdollisuuksia

Vastaanotolla on hetkiä, jotka toistuvat eri muodoissa. Asiakas saattaa huomata, että hänen ärtymyksensä peittää alleen pettymystä. Jotain, jota ei ole osannut tai uskaltanut nimetä. Tunnistamisen hetkessä syntyy tilaa omille tarpeille. Tai ahdistus, joka on tuntunut vain epämiellyttävältä ja hämmentävältä, paljastuukin viestiksi jostakin sisäisestä ristiriidasta ja kun tätä viestiä kuullaan, avautuu mahdollisuus kuunnella itseään aivan eri tavalla. Joskus tunne, joka on tuntunut liian voimakkaalta, ei olekaan ollut liian suuri, vaan liian pitkään sivuutettu. Silloin voi alkaa harjoittelu: vastaanottaa se pieninä, turvallisina annoksina.

Tunteiden kuunteleminen ei siis tarkoita sitä, että ne ottavat vallan. Vaan että me otamme ne mukaan keskusteluun, jota käymme itsemme ja toistemme kanssa.

Tunteet rakentavat siltoja – myös toisiin ihmisiin

Kun opimme ymmärtämään omaa tunne-elämäämme, avautuu meille mahdollisuus nähdä tunteet myös toisten ihmisten käyttäytymisen taustalla. Ehkä silloin viha ei ole vain "vihaisuutta", vaan suoja pettymykselle. Ehkä hiljaisuus ei ole välinpitämättömyyttä, vaan tunne, joka ei vielä ole saanut nimeä.

Tämä ymmärrys voi syventää yhteyttä toisiin. Kumppaneihin, ystäviin, perheeseen, työtovereihin. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi ratkaista toisen puolesta, vaan että voimme olla uteliaita sen äärellä, mitä toinen tuntee.

Lopuksi: Tunteiden ymmärtäminen on kuin uuden kielen oppimista

Tunteet eivät avaudu yhdellä kertaa. Niiden ymmärtäminen vaatii aikaa, uteliaisuutta ja joskus rohkeutta kohdata epämukavuuttakin. Mutta aivan kuten uuden kielen oppiminen, myös tunne-elämän kieli voi alkaa avautua: ensin sanoittamalla yksittäisiä tuntemuksia, sitten hahmottamalla lauseita, lopulta tarinoita.

Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa olemme kulkeneet matkaa perustunteista tiedostamattomaan mieleen ja aivojen syviin tunneverkostoihin. Toivon, että jokin matkan varrella on avannut sinussa uutta uteliaisuutta, ehkä oivalluksen siitä, että tunteet eivät ole esteitä vaan oppaita. Ja että kun opimme kuuntelemaan niitä, voimme alkaa ymmärtää aremmin itseämme – ja toisiamme.