Olen ollut jo jonkin aikaa psykoterapia maailmassa ja yllätyn edelleen jatkuvasti siitä, kuinka laaja ja monipuolinen tämä kenttä todella on. Erilaisia teorioita, suuntauksia ja käsityksiä siitä, mikä ihmistä pohjimmiltaan liikuttaa ja millaisista juurista erilaiset oireet ja vaikeudet syntyvät. Tuntuu, että uusia menetelmiä ja lähestymistapoja syntyy jatkuvasti lisää, samalla kun olemassa olevat teoriat syvenevät ja tarkentuvat uuden tutkimustiedon valossa.

Kaiken tämän muutoksen ja monimuotoisuuden keskellä jotkin asiat kuitenkin tuntuvat pysyvän vuodesta toiseen samana. Tämä saa minut muistelemaan aikaa, jolloin työskentelin psykiatrian poliklinikalla. Siellä kohtasin jatkuvasti haasteen: kuinka auttaa asiakkaita löytämään juuri heille sopivin psykoterapiasuuntaus ja terapeutti, kun valinnanvaraa oli niin valtavasti ja epävarmuus valinnasta suuri.

Tämä blogikirjoitus syntyikin juuri tästä tarpeesta. Toivon, että voin tällä tekstillä auttaa sinua löytämään itsellesi sopivan tien psykoterapiaviidakossa ja tekemään valintasi hieman helpommaksi.

Käypä hoito, tutkimusnäyttö ja yllättävä lopputulos

Monille psykoterapian polku alkaa psykiatrin vastaanotolta, erityisesti jos kyseessä on Kela-korvattava kuntoutuspsykoterapia. Tässä vaiheessa asiakas voi saada suosituksen tietystä terapiasuuntauksesta, joka pohjautuu yleensä valtakunnallisiin Käypä hoito -suosituksiin. Nämä hoitosuositukset perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimusnäyttöön. On kuitenkin hyvä huomioida, että monissa tutkimuksissa psykoterapiaa lähestytään samalla logiikalla kuin lääketutkimuksia: mikä menetelmä tai terapeuttinen teko auttaa tehokkaimmin juuri tiettyyn rajattuun oireeseen. Tästä näkökulmasta voi syntyä helposti käsitys tiettyjen psykoterapiasuuntausten ylivertaisuudesta. Tällaisella tutkimustavalla on psykoterapiaan suuntaan kuitenkin tutkimusvinoumaa, jos seuraa esim. Emeritusprofessori Mikael Leimanin näkemyksiä. Psykoterapia kun on ihmisten vuorovaikutuksen välistä hoitoa, joka vertautuu huonosti lääkehoidon kanssa tai tapaan tehdä tällaista tutkimusta.

Tätä havaintoa tukevat myös vuosikymmeniä jatkuneet laajat tutkimukset, jotka osoittavat, että eri psykoterapiasuuntausten väliset erot eivät yleensä ole merkittäviä hoitotulosten kannalta (lue lisää tutkimuksesta täältä). Vaikuttaakin siltä, että psykoterapian todelliset hyödyt syntyvät enemmän ns. yleisistä tekijöistä – kuten hyvästä terapeuttisesta yhteistyösuhteesta, yhteisesti asetetuista tavoitteista sekä siitä, kuinka vahvasti terapia onnistuu herättämään toivoa muutoksesta.

Oman työkokemukseni pohjalta ajattelen kuitenkin, että jos psykoterapeuttinen työ keskittyy pelkästään oireen hoitamiseen, näkökulma jää helposti turhan kapeaksi ja jotain olennaista voi jäädä huomaamatta. Totta kai on ihmisiä, jotka haluavat selkeästi keskittyä vain oireen poistamiseen, ja tätä on täysin ymmärrettävä ja kunnioitettava. Oma kokemukseni kuitenkin on, että psykoterapiaan hakeutuvien ihmisten oireet ovat usein vain pintaan noussut merkki syvemmistä, pinnan alla olevista kysymyksistä ja ilmiöistä. Jos terapian fokus on liian rajattu, nämä syvemmän tason kysymykset jäävät helposti sivuun.

On toki tilanteita, joissa menetelmällä tai oirekeskeisyydellä on tutkitusti suuri merkitys hoitotuloksille. Esimerkiksi pakko-oireisen häiriön (OCD) hoidossa altistukseen perustuvat menetelmät ovat tutkitusti keskeisiä ja usein jopa välttämättömiä. Omassa työssäni olen nähnyt tämän useasti myös käytännössä. Kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista on hyödyllisempää suunnata katse oirekeskeisen menetelmän sijaan laajemmin kokonaisvaltaisiin tekijöihin ja niiden merkitykseen asiakkaan elämässä ja hyvinvoinnissa.

Miksi suuntauksia on niin paljon – ja onko sillä väliä?

Psykoterapiakenttä voi ensi silmäyksellä näyttää sekavalta: maailmalla on kehitetty useita satoja erilaisia psykoterapiamuotoja, ja Suomessakin Valvira on hyväksynyt kahdeksan pääsuuntausta yksilöpsykoterapiaan. Näiden sisällä toimii vielä lukuisia alalajeja ja painotuksia. Esimerkiksi sateenvarjotermi kognitiivinen psykoterapia voi tarkoittaa hyvin erilaisia lähestymistapoja – skeematerapiasta tunnefokusointiin tai tietoisuustaitoihin perustuvaan työskentelyyn.

Joku voisi tässä kohtaa aiheellisesti kysyä: onko tällä kaikella enää mitään väliä, jos tutkimusnäyttö osoittaa, ettei suuntauksilla ole suurta vaikutusta hoitotuloksiin?

Vastaus on: kyllä sillä on. Jokaisen terapiasuuntauksen taustalla on hieman omanlaisensa ihmiskuva ja käsitys siitä, miten mieli toimii ja miten muutos tapahtuu. Nämä teoriat vaikuttavat suoraan siihen, miten terapeutti ajattelee, kuuntelee ja toimii istunnossa. Esimerkiksi:

  • Näkeekö hän ongelmat ensisijaisesti lapsuuden kokemusten seurauksena vai nykyhetken ajatusmallien tuotoksena?
  • Korostaako hän menneisyyden ymmärtämistä vai konkreettisten käyttäytymismuutosten harjoittelua?

Nämä erot eivät välttämättä näy heti ulospäin, mutta ne vaikuttavat syvästi siihen, millaiseksi asiakas kokee terapian. Jos työskentelytapa tuntuu omalta – ymmärrettävältä, kiinnostavalta ja sopivalta – asiakkaan sitoutuminen ja hyödyt terapiasta vahvistuvat. Jos taas terapeutin lähestymistapa tuntuu vieraalta tai jopa pakottavalta, terapia ei kanna.

Tämän vuoksi terapiasuuntauksen taustalla oleva ajattelutapa ja tapa kohdata asiakas ovat edelleen merkityksellisiä. Oman kokemukseni pohjalta uskallan sanoa, että useimmat suomalaiset psykoterapeutit työskentelevät nykyään jollain tavalla integroivalla otteella, yhdistellen eri menetelmiä asiakkaan tarpeiden mukaan. Monella on kuitenkin silti jokin ensisijainen teoriapohja, joka ohjaa ajattelua ja vuorovaikutusta – ja tämä näkyy usein terapeuttisessa työssä.

Rautalankamalli erojen hahmottamiseen

Yksi havainnollinen tapa jäsentää psykoterapiasuuntausten taustafilosofisia eroja on sijoittaa ne teoreettiselle janalle, joka kulkee kahden painotuksen välillä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämä on vain karkea ja yksinkertaistava malli – ei tiukka luokitus. Todellisuudessa psykoterapiasuuntaus ei yksin selitä sitä, millaista työskentelyä asiakas kokee. Kaksi saman koulutuksen saanutta psykoterapeuttia voi työskennellä hyvinkin eri tavoin riippuen heidän persoonastaan, lisäkoulutuksistaan ja työotteestaan.

Kuvitellaan jana, jonka ääripäissä korostuvat seuraavat lähestymistavat:

  • Sisäänpäin katsominen ja itsetutkiskelu: Tällä puolella painottuu menneisyyden, elämäntarinan ja mielen sisäisten prosessien ymmärtäminen. Tavoitteena on lisätä oivallusta siitä, miksi koemme ja toimimme niin kuin toimimme.
  • Ulos- ja eteenpäin suuntautuminen ja toiminta: Tällä puolella keskiössä ovat nykyhetki ja tulevaisuus. Työskentely painottuu konkreettisten taitojen opetteluun, käyttäytymisen muuttamiseen ja arvojen mukaisen elämän rakentamiseen.

Tämän pohjalta voidaan muodostaa rautalankamalli, jolle eri psykoterapiasuuntaukset asettuvat. Vaikka jako on karkea, useimmat suuntaukset sijoittuvat jonnekin janan varrelle – ja usein ne myös lainaavat elementtejä molemmista päistä.

Tämä rautalankamalli havainnollistaa, kuinka psykoterapiasuuntauksia voi karkeasti sijoittaa kahden painotuksen välille: toiset korostavat sisäistä ymmärrystä ja menneisyyden merkitystä, toiset taas käytännön toiminnan ja käyttäytymisen muutosta.

Kognitiivisesta suuntauksesta on eriytetty käyttäytymispsykoterapiasta (ei Valviran oma määritelmä), koska se heijastaa osin erilaista ihmiskuvaa ja työskentelytapaa verrattuna tavanomaiseen kognitiiviseen psykoterapiaan – vaikka molemmat suuntaukset nykyään ammentavat vahvasti myös toisiltaan.

Huomioitavaa: Kyseessä on yksinkertaistava malli. Todellisuudessa monet psykoterapeutit työskentelevät joustavasti ja integroivasti useista lähestymistavoista käsin. Suuntaukset voivat olla limittäisiä ja päällekkäisiä, ja yksittäisen terapeutin työskentelytapa rakentuu aina myös hänen persoonastaan, koulutustaustastaan ja kokemuksestaan.

Tarkemmin tästä “sisäänpäin katsomisen” ja “ulos- ja eteenpäin suuntautumisen” välisestä erosta ja sen merkityksestä terapiaan palaamme seuraavassa blogikirjoituksessa.

Lopuksi: Miten siis valita?

Toivottavasti tämä kirjoitus ei lisännyt epätietoisuuttasi, vaan auttoi jäsentämään psykoterapian kenttää ja ymmärtämään, miksi eri suuntauksilla ylipäätään on merkitystä. Tarkoitukseni ei ole tarjota sinulle yhtä oikeaa vastausta, vaan antaa työkaluja oman suunnan löytämiseen.

Rohkaisen sinua suhtautumaan psykoterapiasuuntauksen valintaan kevyesti mutta tietoisesti. Pohdi hetki itseksesi: millaista työskentelyä kaipaat juuri nyt? Haluatko lisää oivalluksia ja syvempää ymmärrystä itsestäsi? Vai etsitkö konkreettisia keinoja arjessa selviytymiseen ja uusien toimintamallien rakentamiseen – vai ehkä jotain siltä väliltä?

Tämän pohdinnan pohjalta voit lähteä kartoittamaan itsellesi sopivaa psykoterapiasuuntausta. Suosittelen varaamaan aluksi muutaman tutustumiskäynnin eri terapeuteille. Voit esimerkiksi valita kaksi eri suuntausta edustavaa terapeutti­ehdokasta – näin saat konkreettisen tuntuman siitä, miten erilainen lähestymistapa vaikuttaa vuorovaikutukseen ja työskentelyyn.

Kuten olemme aiemmin nähneet, sekä tutkimus että käytännön kokemus osoittavat yhä uudelleen: tärkeämpää kuin valittu suuntaus on toimivan ja luottamuksellisen terapiasuhteen syntyminen juuri sinun ja terapeutin välillä.

Kokeile Minduu.fi:tä

Jos kaipaat konkreettista paikkaa aloittaa, suosittelen tutustumaan Minduu.fi-palveluun. Sieltä löydät helposti eri psykoterapeutteja ja kattavan osion, jossa esitellään eri psykoterapiasuuntauksia. Voit suodattaa hakua esimerkiksi suuntauksen, työskentelypainotuksen tai sijainnin mukaan – ja varata tutustumiskäynnin suoraan verkosta.

Haluatko tutustua tiettyyn suuntaukseen tarkemmin?

Eri psykoterapiasuuntauksilla on omat yhdistyksensä, joiden verkkosivuilta löydät lisätietoa teoriapohjasta, työskentelytavoista ja koulutetuista terapeuteista. Esimerkiksi: